perjantai 8. tammikuuta 2016

Tennismestaruus Itäkeskuksen peruskouluun



Kuvassa vasemmalta Tommy, Hermanni ja Nino

 

Joulun jälkeen saimme ilouutisen koulullemme; Itäkeskuksen peruskoulun tennisässät olivat voittaneet Koululaisten mestaruuskilpailuissa mestaruuden.

 

Koulumme yhdeksäsluokkalaiset oppilaat Tommy Hellström (9B), Nino Salonen (9C) ja Hermanni Tiainen (9C) voittivat parhaan yläkoulujen tittelin tenniksessä.

 

Pojat pelasivat turnauksessa kaksinpeleissä ja nelinpeleissä maamme muuta parhaimmistoa vastaan. Kaksinpeleissä koulumme saavutti sijat 2. ja 3. ja mestaruus sinetöitiin nelinpelissä, jossa koulumme sai sijoituksen 1.

 

Tennisturnauksessa, joka pelattiin 27.12. - 30.12. 2015 Helsingissä, otettiin huomioon kaksipelien tulokset ja nelipelien tulokset ja pisteytyksen jälkeen pojat olivat siis yläkoulujen ykkösiä.

 

Paljon onnea pojille ja menestystä jatkossakin tenniksen saralla. Kyseiseen turnaukseen on aikaisemmin ottanut osaa myös Jarkko Nieminen ja toivotaan pojillemme samanlaista menestystä jatkossa kuin Jarkollekin.

Ei kommentteja: